harran

Uskonnollisen suvaitsemisen evoluutio

  • Jerusalem
    Jerusalem
  • Granada
    Granada
  • Fez
    Fez

Ammoisina aikoina maailmaa hallitsivat monijumalaiset uskonnot. Niiden jumalat liittyivät erilaisiin luonnonilmiöihin ja auttoivat selittämään elämän ja kuoleman mysteerejä. Nykyisistä suurista maailmanuskonnoista hindulaisuus on yhä polyteistinen, mutta henkiusko kukoistaa myös lukemattomissa pienemmissä uskonnoissa Itä- ja Etelä-Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Vanhin kirjauskonnoksi kehittynyt monoteismi oli Persian vanha uskonto, zarathustralaisuus. Aabrahamilaisen monoteismin vanhimmassa muodossa juutalaisuudessa näkyvät vielä merkit Lähi-idän polyteistisistä uskonnoista. Kristinuskossa ne näkyvät muinaisuskonnoissa esiintyneen kolminaisuuden, auringonjumalan, maan jumalattaren ja messiaspojan, paluuna doktriiniin kirkolliskokouksissa ja myöhemmin eurooppalaisia polyteistisiä uskomuksia sulauttaneissa pyhimyskulteissa. Sekä kristinusko että myöhemmin islam absorboivat ydinalueiltaan edemmäs laajentuessaan perinteitä, tapoja ja kultteja käännytettyjen alueiden vanhemmilta uskonnoilta, muinaisten Kreikan, Rooman, Persian, Intian, Mesopotamian ja Keski-Euroopan opeista. Islam on kuitenkin nykyisistä maailmanuskonnoista johdonmukaisimmin yksijumalainen.

 

Uskonnot ja imperiumit

Muinaisina aikoina valtakuntien hallitsijat julistivat itsensä jumaliksi tai vähintäänkin katsoivat hallitsevansa jumalten armosta. Oli luontevaa, että kullakin valtakunnalla oli takanaan omat jumalansa, ja sotaonnen katsottiin riippuvan siitä, kenen jumalat olivat vahvempia tai mikä kansa oli parhaiten miellyttänyt jumaliaan, niin etteivät nämä kääntäisi sille sotakentällä selkäänsä.

Juutalaisuudessa muinainen ajatus kunkin kansan omista jumalista näkyy vielä, vaikka antaakin jo myöten yksijumalaisuudelle. Maailman loivat elohim (jumalat), Jumala on meidän jumalamme ja Baal taas heidän, mutta tästä kehityttiin havaitsemaan, että Jumala onkin yksi ja muiden kulttien palvojat palvovat epäjumalia. Samalla luovuttiin jumalten suosion kilvoittelusta uhraamisella ja muulla sellaisella. Kristinuskosta ja islamista jäi pois juutalaisuuden etninen eksklusiivisuus, ne olivat universalistisia uskontoja, joihin kuka tahansa saattoi kääntyä. Jeesus oli kiistaton suvaitsevaisuuden ja universaalin rakkauden opettaja, olipa mitä mieltä tahansa siitä, mikä hänessä oli inhimillistä ja mikä jumalallista.

Monoteismi muodosti maallisille imperiumeille megalomaanisen haasteen, sillä vaikka profeetat tolkuttivat, että Jumalan valtakunta on eri asia kuin maallinen synnillinen valtakunta, kuninkaat, sulttaanit, keisarit, paavit ja kalifit jatkoivat itsensä oikeudetonta korottamista Jumalan edustajiksi. Jos kerran oli vain yksi Jumala, piti olla myös vain yksi valtakunta, ja koko maailma piti saattaa sen hallintaan. Roomasta tuli uusi Babylon, kun se omi kristinuskon valtionuskonnokseen ja teki Rooman piispasta paavin. Samalla kylvettiin kristikunnan vääjäämätön baabelilainen hajaannus, kun skismat ja kiroamiset pilkkoivat kirkkokuntia ja Bysantin kerettiläisvainot raivasivat tietä uudelle uskonnolliselle herätykselle, joka lopulta kajasti Arabiasta islamin muodossa. Muhammed aloitti monoteistisenä uskonpuhdistajana, mutta tuli vielä elinaikanaan myös sodanjohtajaksi ja hallitsijaksi, mikä löi leimansa hänen jakamansa ilmoituksen olosuhteisiin.

Kalifaatti aloitti, kuten kristillistynyt Rooma, universaalin imperiumin tavoittelemisella, mutta törmäsi sekin pian baabelilaiseen hajaannukseen yrittäessään rakentaa mahdotonta. Lopputuloksena oli se, että keskiajalle tultaessa sekä kristikunta että umma olivat hajonneet keskenään kilpaileviin imperiumeihin, joista kukin väitti edustavansa ainoaa oikeaa tulkintaa omasta uskonnostaan. Maailmanhistoria on todistanut, ettei yhteinen Jumala sittenkään yhdistänyt ihmisiä maan päällä paljon enempää kuin polyteistiset imperiumit, vaan sotia saattoi yhtä hyvin siitä, millä tavoin ainoaan Jumalaan sai ja piti uskoa. Kainin ja Abelin veljessodat yhteisen Herransa suosiosta osoittautuivat yhtä verisiksi kuin meidän jumalat teidän jumalia vastaan.

 

Monikulttuuriset valtakunnat

Ihmiskunnan historia ei kuitenkaan ole pelkkää verilöylyn ja suvaitsemattomuuden historiaa. Se on myös sivistyksen, tieteen, taiteen ja suvaitsevaisuuden historiaa. Menestyvimmät ja kukoistavimmat imperiumit ovat onnistuneet luomaan pitkiä ajanjaksoja suhteellista rauhaa ja sivilisaatioiden synteesejä, vaikkei taidakaan olla yhtään imperiumia, joka ei olisi vähän väliä sotinut rajaseuduillaan.

Aleksanterin (Iskanderin) perustama hellenistinen imperiumi hajosi pian neljään osaan, mutta näiden seuraajaimperiumien kautta yhdistyivät kreikkalainen kulttuuri Persian, Mesopotamian ja Niilinlaakson kulttuureihin, ja synteesi ajan myötä kanavoitui Rooman valtakuntaan. Mesopotamia itsessään toimi suurena sivilisaatioiden sulatusuunina ja useimpien länsimaisina pidettyjen kulttuurijärjestelmien alkukotina. Persia yhdisti läntistä ja intialaista maailmaa. Rooman hajottua frankkivaltakunnat ja Bysantti yhdistivät omat kristinuskon versionsa laajojen hallitsemiensa alueiden historiallisiin perinteisiin. Näin teki myös arabien johtama Kalifaatti laajennuttuaan kattamaan suurimman osan romahtaneiden Bysantin ja Persian imperiumien alueista.

Islamin valtakunnan laajetessa muslimit pääsivät heti harjoittelemaan uskonnollista suvaitsevaisuutta, koska he saivat hallintaansa vanhoja sivistysmaita, vaikkakin Bysantin, Persian ja kristillisen Syyrian jatkuvan sotimisen heikentämiä. Juutalaisuus ja kristinusko olivat raivanneet helpon oikotien islamiin ja Lähi-idässä melkein kaikki sitä paitsi puhuivat arabian seemiläisiä lähikieliä. Koraani käski suvaitsemaan ja suojelemaan kirjan kansoja (kristittyjä, juutalaisia ja mandealaisia), jotka uskoivat samaan Jumalaan. Persian valloituksen jälkeen sama näkökulma omaksuttiin käytännössä zarathustralaisiin, mikä helpotti sitä, että seemiläisten juutalaisten ja kristittyjen tavoin myös zarathustralaisille tehtiin mahdollisimman helpoksi tie kääntymiseen islamiin. Paljon mielenkiintoisemmaksi kävi tilanne polyteistisessä Intiassa, jossa kuitenkin sielläkin linjattiin fatwoilla, että hinduja ei voitu pitää pakanoina, vaan Delhin sulttaanikunta ja myöhemmin Mogulivaltakunta antoivat heille käytännössä kirjan kansojen aseman.

Paljon parjattu Mongolivaltakunta, joka teki suurta tuhoa Kalifaatille varsinkin Persian ja Mesopotamian ydinalueilla, jotka olivat sen ajan maailman tiheimmin asuttuja, loi sekin laajan rauhan vyöhykkeen, jossa silkkitiet Kiinasta Intian, Persian ja Keski-Aasian kautta Lähi-itään ja Välimerelle kukoistivat. Marco Polon kirja on todistus Kublai-kaanin imperiumin sivistyksen ja menestyksellisen synkretismin puolesta. Siinä kuvataan, kuinka Kublai kutsui eri uskontojen edustajia opettamaan hoviinsa Kiinaan ja etsi keinoja integroida valtakuntaansa kaikkien sivilisaatioiden parhaat puolet.

Kun Mongolivaltakunta puolestaan hajosi osiin, sen tilalle Euraasian länsiosiin nousseet uudet imperiumit, Osmanivaltakunta, Persia ja Mogulien Intia, tulivat tunnetuiksi aikansa sivistyneimpinä ja edistyksellisimpinä valtakuntina, joissa tieteet ja taiteet kukoistivat kuten aikanaan Kalifaatissa. Turkin sulttaani sai hallintaansa suurimman osan arabimaista ja omaksui kalifin arvonimen. Myös islamilaisen maailman läntisimmissä osissa Marokossa ja Andalusiassa sivistys ja suvaitsevaisuus kukoistivat.

Alun perin Euroopan kristilliset imperiumit eivät voineet kilpailla sivistystasossaan muslimi-imperiumien kanssa, mutta asia muuttui vähitellen. Ristiretkien aikaan kosketukset Lännen ja Idän välillä saivat alkua ja löytöretket paransivat asiaa. Bysanttilaisten, osmanien ja maurien vaikutuksesta eurooppalaiskristityt alkoivat löytää uudelleen antiikin tiedettä ja ajattelua, jota arabit olivat kehittäneet edelleen. Renessanssista alkaen silkkiteiden rinnalle nousi länsieurooppalaisten avaamia uusia merireittejä, jotka johtivat myös uusien maailmojen löytämiseen ja kolonisoimiseen. Vähitellen uskonnollinen diktatuuri väistyi, mutta varsinaiseen uskonnolliseen suvaitsevaisuuteen olisi vielä matkaa.

Ei ole mikään salaisuus, että useaan otteeseen sunnalaiset imperiumit harjoittivat uskonnollista suvaitsemattomuutta ja sotivat uskonnollisia vähemmistöjä, niin muslimeja kuin ei-muslimeja vastaan. Samoin safavidien perustajan Ismail-shaahin kampanjat Persian valtakunnan shiialaistamiseksi olivat kaikkea muuta kuin suvaitsevaisia. Näistä huolimatta uskonnolliset vähemmistöt, sekä islamin monimuotoisuus että ei-islamilaiset vähemmistöt, selvisivät muslimi-imperiumien alueilla, varsinkin Osmanien ja Mogulien valtakunnissa, suhteellisesti paljon paremmin kuin miten uskonnollisia vähemmistöjä, sekä kristillistä monimuotoisuutta että ei-kristillisiä vähemmistöjä, kohdeltiin samanaikaisissa Euroopan imperiumeissa.

Muslimi-imperiumien valloituksiin liittyi sangen harvoin suoranaisia kansanmurhia – pikemminkin valloitettu väestö kääntyi ja integroitui useamman sukupolven kuluessa taloudellis-sosiaalisten keppien ja porkkanoiden avulla. Kristittyjen imperiumien kohdalla näin ei ollut. Iberian niemimaan reconquista johti kiistattomaan kansanmurhaan, jossa tapettiin ja karkotettiin Marokkoon ja Mauritaniaan paitsi koko Iberian muslimiväestö, myös juutalaiset. Myöhemmin myös kristinuskoon kääntyneet moriskot tapettiin ja karkotettiin, koska inkvisiittorit pitivät heitä ”epäluotettavina”. 1800-luvulla sama toistui Mustanmeren ympärillä, kun Venäjä ja sen balkanilaiset liittolaiset tuhosivat Balkanin, Krimin, Volgan ja Kaukasian muslimiväestöjä, aloittaen kansanmurhien sarjan, joka sitten kohdistui myös Anatolian kristittyihin ja Euroopan juutalaisiin.

 

Kristikunnan monimuotoisuuden suvaitseminen

Kuten voimme havaita edellä mainituista esimerkeistä, Euroopan kristilliset imperiumit eivät olleet kovin edistyksellisiä uskonnollisen suvaitsevaisuuden alalla. Reformaatio ei aluksi ollenkaan muuttanut asiaa. Eurooppa rypi kolme vuosikymmentä hurmeessa protestanttien ja katolisten sotiessa keskenään. Ranska kansanmurhasi hugenotteja ja vastauskonpuhdistus poltti elävältä kirkon uudistajia halki keskisen Euroopan. Protestantit eivät olleet sen suvaitsevaisempia, ja suomalaisetkin tekivät osansa: ”Ja ratsuamme Nevan vuossa juotettihin, se ui kuni häihin yli Veikselinkin, se kalpamme kostavan Reinille toi, ja Tonavasta keisarinmaljan se joi.”

Protestanttisilla alueilla väestö muutettiin protestanteiksi kuninkaiden mahtikäskyillä, joilla myös alistettiin kirkko valtiolle. Siitä yhä muistutuksena mm. Suomen valtiokirkko. Tuskinpa Luther ja kumppanit alun perin arvasivat, kuinka protestanttien valitsema liitto valtiovallan kanssa pitkällä tähtäimellä vaikuttaisi ihmisten uskonnollisuuteen ja sekularisoitumiseen. Välillisesti, vaikkakin pitkällä viiveellä, kiihkoisana alkaneesta reformaatiosta kuitenkin seurasi kristittyjen vähittäinen väsyminen keskinäisiin uskonsotiinsa ja kirkollisen pluralismin hyväksyminen, mikä avasi vähitellen ovia uskonvapaudelle. Asiaa edistivät aikansa hallitsevan merivallan Englannin valitsema oma tie sekä tietenkin Amerikan muodostuminen kaikkien Euroopassa uskonnollisesti vainottujen luvatuksi maaksi.

Kun katoliset ja protestantit lopulta hautasivat sotakirveensä Länsi- ja Keski-Euroopassa sekä Amerikassa, otettiin ensimmäinen suuri askel uskonnollisessa suvaitsevaisuudessa Euroopassa. Westfalenin rauha loi uudenlaisen järjestyksen maailmaan, sillä viimeinkin jumalkuninkaat saivat väistyä ja Jumalan valtakunta rauhoitettiin jonkinmoiseen pyhään erillisyyteen maallisesta politiikasta.

Jos protestantit ja katoliset alkoivat vähitellen sietää toisiaan, miten oli laita läntisen ja itäisen kristillisyyden välillä? Ristiretkien aikaan länsieurooppalaiset ristiretkeläiset olivat sumeilematta murhanneet kokonaisia kaupunkeja Anatoliassa, Syyriassa ja Levantissa, joissa suurin osa heidän uhreistaan oli kristittyjä. Näin katoliset kylvivät vuosisatoja kestäneen (ja osin yhä kestävän) katkeruuden ja vihan idän kristittyjen keskuuteen Lähi-idässä. Monet ikivanhat kristilliset yhteisöt mm. Jemenissä, Sokotralla, Afrikan sarvessa ja Intian rannikolla kohtasivat portugalilaisten ja muiden katolisten uskonkiihkoilijoiden vainon, joka johti monet kääntymään suojelun saamiseksi islamiin. Turkkilaisten valloittaessa Kyproksen saaren kreikkalaiset olivat saaneet niin tarpeekseen katolisten hallinnosta, että asettuivat turkkilaisten puolelle.

Siinä vaiheessa kun islaminuskoinen Osmanien valtakunta oli perinyt ortodoksisen Bysantin paikan, itäiset kirkot joutuivat suurelta osin eristyksiin toisistaan. Pohjoisessa Kiova käännytti tulevan Venäjän valtakunnan ortodoksiseen uskoon. Suuret määrät Balkanin ja Lähi-idän ortodokseja tietysti säilyttivät uskonsa myös muslimien alaisuudessa. Egyptin kopteja on yhä yli kymmenen miljoonaa ja Etiopia pysyi ortodoksikristillisenä valtakuntana. Sen sijaan Sudanissa pitkään kukoistanut kristillinen Nuubia kääntyi islamiin, mikä keikautti Niilinlaakson demografisen tilanteen muslimien eduksi. Länsirintamallaan ortodoksit kärsivät tappioita, kun katoliset Puolan ja Itävallan valtakunnat hallitsivat laajoja ortodoksisia alueita, nykyisiä Romaniaa, Ukrainaa ja Valko-Venäjää. Jotkut ortodoksit, kuten uniaatit ja maroniitit, kääntyivät paavin liittolaisiksi poliittisista syistä. Jotkut muut kirkkokunnat kuten Transilvanian unitaristit hakivat turvaa Turkin valtakunnalta. Suurin osa albaaneista ja bosniakeista kääntyi islamiin.

Maailmansotien jälkeen suurin osa ortodoksisista maista joutui ateistisen kommunismin ikeeseen, jopa Etiopia, jossa kommunistinen sotilashallinto kaappasi vallan viimeiseltä keisarilta 70-luvulla. Ainoastaan Kreikka ja Kypros pysyivät osana läntistä maailmaa, ja niissäkin vaihtelivat sotilasjuntat ja kommunistiset kaappaushankkeet. Turkin Kyprokselle tekemää humanitaarista interventiota on kiittäminen, että Kreikan ja Kyproksen sotilasjuntat kaatuivat ja maat liittyivät osaksi läntistä maailmaa. Muu osa ortodoksista maailmaa vapautui vasta kommunismin romahtaessa vuosina 1989-1992, ja siitä lähtien voidaan sanoa, että nyt niin protestantit, katoliset kuin ortodoksit olivat suurimmaksi osaksi mukana yhteisessä läntisessä sivilisaatiossa, jossa sekulaari demokratia, monipuoluejärjestelmä ja markkinatalous vallitsevat. Myös suurin osa Amerikkaa ja Australia ovat mukana tässä suvaitussa maailmassa. Epädemokraattiset maat, kuten Venäjä, Valko-Venäjä ja Serbia, näyttävät yhä olevan erillisiä, mutta kyse ei enää ole uskonnosta, vaan politiikasta.

 

Juutalaisten ja muslimien suvaitseminen

Ei-kristillisten uskontojen suvaitseminen alkoi Euroopassa hyvin myöhään. Sen jälkeen kun Eurooppa käännytettiin miekalla ja tulella kristinuskon eri versioihin, merkittävimpiä ei-kristittyjä yhteisöjä ovat olleet juutalaiset ja muslimit. Juutalaiset ovat asuneet laajalla alueella hajallaan, kun taas muslimit keskittyneet mantereen laidoille, jonne maurien, turkkilaisten ja tataarien valtakunnat kerran ulottuivat. Juutalaiset ja muslimit saivat Euroopan maissa kansalaisoikeuksia hyvin hitaasti ja myöhään, ja kuten kaikki tietävät, 1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku olivat raivoisan juutalaisvastaisen vainon aikaa melkein kaikkialla Euroopassa. Muslimien kansanmurhat Espanjassa, Balkanilla, Krimillä, Volgalla ja Kaukasiassa mainitsinkin jo edellä.

Natsi-Saksan ja sen liittolaisten toimeenpanema holokausti ja toinen maailmansota toimivat lopulta jonkinlaisena shokkihoitona eurooppalaisille. Niiden jälkeen siionismi alkoi kiinnostaa myös protestanttisia kristittyjä ja alettiin yhä useammin puhua juutalais-kristillisestä sivilisaatiosta. Juutalaiset tulivat siis ensimmäisenä ei-kristillisenä ryhmänä uskonnollisesti suvaituiksi Euroopassa. Heitä alettiin korostaa ja nostaa myönteisesti, ja antisemitismiä pitää barbaarisena ja tuomittavana, mitä se tietenkin olikin.

Tässä vaiheessa lukija varmaankin arvaa, mikä on seuraava asiani. Euroopassa pitkään jatkunut muslimiviha, islamofobia, johti ristiretkiin ja muihinkin uskonsotiin, Iberian niemimaan kansanmurhaan sekä 1800-luvulla useampiin kansanmurhiin Balkanilla ja Mustanmeren ympärillä. Euroopan valtioiden ja Venäjän hyökkäykset Turkin valtakuntaan olivat suoranaisena syynä siihen, että aiemmin rauhassa eläneitä Anatolian kristittyjä, armenialaisia, assyrialaisia ja kreikkalaisia, alettiin vainota.

Muslimivainot eivät ikävä kyllä suinkaan loppuneet sadan vuoden takaisiin tapahtumiin ja Osmanivaltakunnan tuhoon. Ne ovat toistuneet uudelleen 1980-luvulta alkaen, kun Venäjä, Serbia ja Armenia ovat hyökänneet muslimikansojen kimppuun Azerbaidzhanissa, Bosniassa, Kosovossa ja Tshetsheniassa. Noilla alueilla harjoitetun kansanmurhapolitiikan lisäksi Länsi-Euroopassa ja Amerikassa on 2000-luvulla levinnyt hysteerinen islamofobia, jonka edustajista monet uhoavat avoimesti muslimien kansanmurhaamisella, etnisillä puhdistuksilla ja muslimimaiden pyyhkäisemisellä kartalta. Anders Breivikin manifesti on hyvä kooste näistä ajatuksista, joille ei voi ummistaa silmiään ja kuitata yhden hullun houreiksi. Muslimivihaa levitetään aktiivisesti myös Suomessa.

Olisi korkea aika sille, että eurooppalainen sivistys laajenee hyväksymään myös muslimit. Katoliset, protestantit ja ortodoksit ovat oppineet hautaamaan uskonnolliset sotakirveensä toisiaan vastaan ja suvaitsevat nyt toistensa uskontoja. Vain pieni joukko fanaatikkoja lietsoo aktiivisesti vihaa erilailla uskovia kristittyjä vastaan. Myös juutalaiset on toisen maailmansodan traumojen aiheuttaman häpeän vuoksi opittu hyväksymään ja heidät suvaitaan nyt jopa jonkinlaisina kunniakristittyinä, vaikkeivät Jeesukseen uskokaan. Useimmat kristityt ja useimmat juutalaiset hyväksyvät toisensa ja sen, että he voivat elää yhdessä, vaikka uskovat Jumalaan hieman eri tavoin. Pienet ääriryhmät voivat räksyttää, mutta ne eivät hallitse yleistä mielipidettä.

Ikävä kyllä sen sijaan suhteessa islamiin yleistä mielipidettä hallitsee yhä peruskielteinen asennoituminen. Ääriryhmät räksyttävät yhä äänekkäämmin. Muslimi hyväksytään vain jos hän on niin maallistunut, että uskonto ei mitenkään näy eikä kuulu ulospäin, ja silloinkin häneen suhtaudutaan epäilyksellä ja ”toisena” heti jos hän sanoo nimensä tai alkuperämaansa. Kuitenkin islam on osa samaa aabrahamilaista perinnettä kuin kristinusko ja juutalaisuus. Se on osa samaa Välimeren, Mesopotamian ja Niilinlaakson sivilisaatiota, joka on valloittanut koko Euraasian länsiosan, Persiaa, Euroopan perukoita, Pohjois-Afrikkaa ja Amerikkaa myöten. Alkaen antiikin ajoista, jatkuen keskiaikana ja nykyaikaan saakka kristillinen ja islamilainen maailma eivät tällä alueella ole olleet toisistaan erillisiä, vaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa, riippumatta siitä kumpi maailma on milloinkin ollut teknologisesti ja kulttuurisesti edistyneempi. Välimeren kaikki puoliskot ovat kehittyneet yhdessä ja vaikuttaneet toisiinsa.

Alueen suuret maailmankaupungit ovat aina olleet kulttuurien kohtauspaikkoja, joista vaikutteet ovat levinneet merenkulkijoiden, kauppiaiden, opettajien ja saarnamiesten mukana periferioihin. Ajatelkaapa vaikka Alexandriaa, Konstantinopolia, Jerusalemia, Roomaa, Kairoa, Bagdadia, Córdobaa ja Marrakeshiä, ja miettikää sitten Lontoota, Pariisia, Berliiniä, Tukholmaa, Moskovaa ja New Yorkia. Kulttuurivaikutteet eivät ole tuhonneet toisiaan, vaan rikastaneet, ja historia on käynyt kulkuaan.

Suvaitsemisessa ei ole kysymys siitä, että yksi nielaisee toisen, vaan siitä, että monikulttuurisuus on aina ollut tosiasia, se on aina onnistunut, ja kaikki mitä pidämme sivilisaationamme, on seurausta tästä kulttuurivaikutusten jatkuvasta sekoittumisesta ja kehittymisestä. Milloin suvaitsevaisuus on kukkinut, tuloksena on ollut kukoistavia imperiumeja, maailmankauppaa, vaurautta, tieteellistä ja taiteellista kehitystä. Milloin taas suvaitsemattomuus ja ahdasmielisyys ovat vallinneet, seurauksena on ollut pysähtyneisyyttä, jälkeenjäämistä, verilöylyjä ja totalitarismia. Kumpaakin on nähty Välimeren kaikilla puolilla.

 

PS. Vihaisille lukijoille lisämainintana, että totta kai olen samaa mieltä myös islamilaisten maiden osalta. Niissä on paljon suvaitsemattomuutta erilailla uskovia kohtaan ja varsinkin 70-luvun jälkeen islamistinen liike on lietsonut aktiivisesti vainoharhaista ja vihamielistä suhtautumista juutalaisiin ja kristittyihin. Tämä kirjoitus on kuitenkin kirjoitettu suomalaisille ja yrittää kertoa heille jotain uutta. Arabeille, persialaisille tai turkkilaisille tämän voisi kirjoittaa hieman toisesta näkökulmasta, korostaen enemmän niitä historian kohtia, joissa heillä on suurimmat sokeat pisteet.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (24 kommenttia)

Matti Jalagin

"Otsikko: Uskonnollisen suvaitsemisen evoluutio

"Tämän blogin kommentit julkaistaan vasta kun ne on hyväksytty."

Anis Harran

Näin on Matti asia. Onko valittamista? Jos on, niin miksi? Etkö halua että näen mitä kirjoitat blogiini?

Matti Jalagin

Ei ole valittamista, sillä näkisit joka tapauksessa, mitä blogiisi kirjoitan.

Mutta miksi ennakkoon moderointi?

Valinta on Sinun, mutten sitä silti ymmärrä.

Anis Harran

Ennakkoon siksi, että voisin halutessani huoletta lähteä ulos ilman että löydän palatessani blogini alta atomisodan, joka tuottaa bännejä ja rikosilmoituksia.

Kommenttien julkaisun viive on pieni vaiva siitä, että sellaista ei tapahdu. Ja mieluummin bännään kommentteja kuin kokonaisia kirjoittajia.

Matti Jalagin

Et ole rikosoikeudellisessa vastuussa siitä, mitä muut kirjoittavat.

Enkä kaiken roskan uhallakaan ymmärrä, että ennakkoon moderoimalla "taso" säilyy, sillä se ei silloin perustu todellisuuteen vaan antaa siloitellun kuvan mielipiteiden tasosta sekä vaihdosta eli on, suoraan sanoen, epäaito kuvana kokonaisuudesta.

Ja siitä tässäkin vapaassa keskustelussa taitaa olla kyse?

Propaganda on erikseen ja säästettäköön niille, jotka eivät parempaan pysty.

Anis Harran

Ikävä kyllä olen vastuussa. Lisäksi kysymys ei ole ainoastaan oikeudellisista seuraamuksista, vaan seuraamuksista ihmissuhteille ym, en halua blogini keskustelun auttavan kolmansien osapuolten loukkaamista tai solvaamista.

Keskustelu on vapaata, vaikkei olisi aina reaaliaikaista. Olen edellisisten kirjoitusteni alta poistanut hyvin harvoja kommentteja ja voin vakuuttaa, että niiden poistaminen ei heikentänyt keskustelun laatua.

Matti Jalagin

Well.

We all pick up our own poison and sometimes it tastes sweet and sour.

T Lintula

Eiköhän jokaisella bloggaajalla ole oikeus vastata tai olla vastaamatta ja oikeus myös päättää pitääkö ylipäätään auki kommentointia, eikö vain?

Matti Jalagin

Totta Mooses.

On sitten kokonaan toinen asia, millaisen mielikuvan se valikointi synnyttää.

Mutta valinta on aina vapaa tietysti.

T Lintula

Pysytään kuitenkin kirjoituksen aiheessa eikä mielikuvissa "joka kirjoittajasta välittyy".

Hyvä mielipide Anis Harranilta. Lopussa oleva kuvaus islamin radikalisoitumisen ongelmista pelasti kokonaisuuden liialliselta siloittelulta.

Käyttäjän wonterghem kuva
Freddy Van Wonterghem

Islam voor ongelovigen
Lucas Catherine
http://www.epo.be/uitgeverij/boekinfo_boek.php?isb...

Lucas Catherine kirja ”Islam epäuskoisille” kertoi islamin historian osuuden kutakuinkin samoin kuten tekin.
Kirja on saatavana Hollanniksi ja Ranskaksi.

Anis Harran

Kiitoksia nimestä ja linkistä. Ei ollut minulle aiemmin tuttu. Muutama hänen kirjansa näkyy olevan Amazonilla ranskaksi, joten saatan tilata ja lukea lähikuukausina...

Matti Jalagin

"Ikävä kyllä sen sijaan suhteessa islamiin yleistä mielipidettä hallitsee yhä peruskielteinen asennoituminen. Ääriryhmät räksyttävät yhä äänekkäämmin. Muslimi hyväksytään vain jos hän on niin maallistunut, että uskonto ei mitenkään näy eikä kuulu ulospäin, ja silloinkin häneen suhtaudutaan epäilyksellä ja ”toisena” heti jos hän sanoo nimensä tai alkuperämaansa."

Kommentoisin tähän tunnustuksettomana ja maallikkona, että islamin hyväksyntä saisi vauhtia, mikäli muslimit tekisivät selväksi, että mielikuva "vääräuskoisista" ja niihin suhtautumisesta on totaalisen väärä eli ei pidä paikkaansa se Koraaniin perustuva väittämä, että on vain yksi oikeauskoisten ryhmä.

Ja muut uskovat ovat "vain" Kirjan ihmisiä sekä niiden ulkopuoliset vielä jotain muuta.

Jos siis väärinkäsityksiä on, niitä voi aina faktoilla oikoa.

Anis Harran

Kaikkien uskontojen piirissä uskotaan, että "me" olemme oikeassa ja muut väärässä. Se on tietysti helppoa ja sillä tavoin oma yhteisö pysyy kiinteänä. Tarvitaan enemmän rohkeutta ja avomielisyyttä ajatella, että mitäpä jos dogmit ja toisteltavat lauseet ovatkin vain ihmismielen muodostamia näkökulmia samantyyppisiin hengellisiin kysymyksiin. Muhammedin kerrotaan kuitenkin myös todenneen, että vaikka on vain yksi Jumala, Hänen luokseen johtaa monia polkuja.

Omista näkemyksistäni olen kertonut riittämiin toisaalla. Usko on Jumalasta, mutta uskonnot ihmisestä. Ei niin että uskonnot olisivat pahoja, mutta en näe että jonkin dogmin toisteleminen ja totteleminen on yhtä arvokas asia oikeaoppisuuden kannalta kuin henkilökohtaisen suhteen löytäminen Jumalaan ja miten Hän sinua puhuttelee.

Tämän keskustelun kannalta ei myöskään ole olennaista, mitä mieltä olet teologisesti muslimeista, vaan se, oletko valmis hyväksymään erilailla uskovien ihmisten oikeuden elämään, vaikka he omasta mielestään olisivat oikeammassa kuin sinä. Esimerkiksi US:n päivystävät saarnamiehet Lahti, Torppa ja Piho ovat kukin mielestään oikeassa ja kaikki muut väärässä. Mistä minä voin tietää kuka heistä on oikeassa vai ovatko he kaikki väärässä. Itse en uskaltaisi ottaa Jumalan edustajan paikkaa ja väittää, että minä olen oikeassa ja te väärässä, vaan lähinnä kehotan kaikkia käyttämään omia aivojaan, sydäntään ja kuuntelemaan omatuntoaan, josko asiat selviäisivät Jumalan itsensä kanssa. Hyvää illanjatkoa!

Käyttäjän Jouni kuva
Jouni Tuomela

Kiitos kirjoituksesta, näin se varmaan on mennyt.
Minun käsitystäni islam -uskonnosta kirjoituksesi ei kyllä muuttanut, edelleen kuvittelen sen olevan väkivaltainen uskonto, koska sen muuttamattomassa peruskirjassa kehoitetaan vääräuskoiset surmaamaan, jos olen ymmärtänyt oikein.

Ainoa ratkaisu on kieltää lasten aivopesu. Kun uskonnot on juurrutettu niin syvälle ihmisten mieliin, on käsitysten muuttaminen mahdotonta. Mutta lasten mielien pahoinpitely pitää kieltää. Kun jokainen vasta aikuisena voi valita uskontonsa tai olla uskomatta mihinkään, vasta silloin voidaan maailma pelastaa.

Anis Harran

Aiempi kirjoitukseni vastaa paremmin noihin kysymyksiin:
http://harran.puheenvuoro.uusisuomi.fi/90707-olkin...

Voit katsoa myös vielä vanhemman kirjoituksen:
http://harran.puheenvuoro.uusisuomi.fi/90253-islam...

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

Kiitos hyvästä kirjoituksesta.

Mistä sinun mielestäsi tuo islamin radikalisoituminen (70-luvulla ja sen jälkeen) johtuu. Onko se ollut jonkinlainen vastaisku maallistumisen uhkaa vastaan?

Anis Harran

Tämä on iso aihe ja siitä on kirjoitettu valtava määrä kirjoja. Yritän kuitenkin luetella joitain omasta mielestäni relevantteja asioita:

- Vastaliike 1800-luvun lopusta alkaneelle nopealle modernisaatiolle, johon myös maallistuminen liittyi. Samalla alettiin politiikassa seurata yhä enemmän länsimaisia ilmiöitä. Siirtomaavalta purkautui, mutta valta meni monien mielestä vääriin ja korruptoituneisiin käsiin, kuten suurimmassa osassa tapauksia menikin.

Olet siis oikeassa, että ironista kyllä islamin radikalisoituminen johtui samoista asioista kuin islamin maallistuminen. Voima nostattaa vastavoiman.

- Islamismi alkoi 20-luvulta, mutta kesti useita vuosikymmeniä ennen kuin organisaatiot olivat laajentuneet. Ne myös ehtivät kokeilla muita strategioita ja pettyä niihin, mistä seurasi, että jihadistit lohkesivat omaksi porukakseen.

- Radikaalin sosialismin vaikutus 70-luvulla. Siitä omaksuttiin vallankumoustaktiikkaa, terrorismi yms, mutta tuomittiin vasemmistolaisten sotilasdiktatuurien toimeenpanema politiikka.

- Palestiinan tapahtumat, Musta syyskuu, Libanonin sisällissodan alkaminen, Algeria.

- Sadatin rauhansopimus Israelin kanssa ja Neuvostoliiton vaihtaminen Amerikkaan liittolaisena. Samassa yhteydessä Sadat teki eräänlaisen rauhansopimuksen myös Muslimiveljeskunnan kanssa, ja sekös suututti radikaaleimmat siivet, jotka sitten myös murhasivat Sadatin myöhemmin.

- 1979 Iranin islamilainen vallankumous, suurmoskeijan valtaus ja Neukkujen hyökkäys Afganistaniin.

- Saudien öljyrikastuminen ja siten wahhabilaisen aavikkopuritanismin suhteellisen painoarvon nousu verrattuna Israelin sodissa nöyryytettyihin Kairon, Beirutin ja Damaskoksen intellektuelleihin.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Imperiumeista puheen ollen Venäjä taisi pärjätä kohtalaisesti muslimiväestönsä kanssa. Tässä esiteltävä kirja lienee lukemisen väärti (itse en ole lukenut).

http://www.foreignaffairs.com/articles/61854/rober...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Anis Harran

Kirja on hyvä, mutta Venäjän suoritus oli varsin vaihteleva. Sen politiikkaan kuuluivat 1700-luvun lopusta alkaen kiinteästi massiiviset kansanmurhat ja väestönsiirrot, jotka kiihtyivät erityisesti 1800-luvun loppupuoliskolla.

Mutta hyvinä aikoina meni paremmin ja vanhaan roomalaiseen tapaan Venäjä pelasi aina hajottamisen ja hallitsemisen peliä. Usein se suosi kaikkein konservatiivisimpia ja autoritaarisimpia muslimiryhmiä (Qadimiyya) ja piti vihollisinaan nuormuslimeja ja liberaaleja (Jadidiyya), koska jälkimmäisiä innosti kansallismielisyys, kun taas mullat ja muut vanhat turbaanipäät olivat yleensä mielellään tsaarin vasalleja kunhan saivat saarnata vanhoillista uskontoa.

Sama on toistunut tänä päivänä Kaukasiassa, jossa Venäjä on pyrkinyt tuhoamaan nationalistit ja sen sijaan nostamaan valtaan vanhoillista ja autoritaarista "orientaalista tyranniaa". Samantapaista peliä pelasivat aikanaan monesti myös britit ja tiettyinä aikoina turkkilaiset.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Kiitos hyvin mielenkiintoisesta pitkästä bloggauksesta ja sen aiheuttamasta keskustelusta. Kirjoituksestasi löysin hieman historiaa harrastaneena tuttuja näkökulmia ja mikä parasta myös uusia. Aina välillä on hyvä asettaa omat käsitykset ja ennakkoluulot luupin alle.

Kävit kiitettävästi lyhyessä tilassa valtavan jakson läpi historiaa. Toki joihinkin seikkoihin olisi syytä olla erimielinenkin, mutta ei ne ansioitasi vähennä.

Mutta tärkeintä lienee kuitenkin tilanne maailmassa juuri nyt ja ehkäpä lähitulevaisuudessa. Mitä onkaan tapahtumassa muualla ja meillä nyt?

Islamistit ovat tuoneet käyttöön vähän kaikkialle inhoittavan ja käsittämättömän aseen itsemurhapommit. Tämä leimaa heidät laajemmin kuin olisi kaiketi syytä. Tavallisena länsimaisena ihmisenä minua oksettaa jodenkin hymistelevät perustelut, kun nuori mies tai nuori nainen tekee itsestään marttyyrin räjäyttäessään pommivyönsä jossain ravintolassa tai bussissa. Naulojen on tarkoitus lisätä tuhovaikutusta mahdollisimman paljon. En voi mitään sille, että taidan yleistää mielessäni noita älyttömyyksiä. Toisaalta Ruotsissakin on tapahtunut vastaavaa.

Ääri-ilmiönä islamismi on kuitenkin nyt ainoa suuntaus, joka uhkaa pohjoismaissa aivan tavallisten ihmisten henkeä. Ok. Kyllä olen tietoinen kolmeneljäsosahullu Breivikistä. Entä sitten?

Pienessä Suomessamme valtaosa islaminuskoisista on rauhallisia. Tosin on olemassa merkkejä, että Suomesta rahoitetaan radikaaleja siipiä ja että Suomi on myös radikaalien lepo- sekä lomailupaikka.

Otsikoissa ovat olleet sinänsä hyvin pienet kipunat, joita kulttuurien kohtaaminen on aiheuttanut. Esimerkkejä on jo paljon: erilaisten kristillisten perinteiden kuten suvivirren ja jouluenkeleiden poistaminen kouluista, kaiken kristinuskoon viittaavan symboliikan hävittäminen, muslimimiesten masturbointi uimahallissa, oman uimavuoron järjestäminen peitetyin ikkunoin, uuden jääkaapin vaatiminen kaupungin vuokra-asuntoon, koska ei tiedetä onko vanhassa säilytetty sianlihaa, omien uskomusten mukaisen toiminnan vaatiminen jo leikkikoulusta lähtien, rotusorron kohteeksi heittäytyminen mistä syystä hyvänsä ja jne.

Olisi erittäin paikallaan, jos kotouttamiseen kuuluisi myös suomalaisten velvollisuuksien kertominen eikä pelkästään etujen, joita voi vaatia itsestäänselvästi.

Eri toimenhaltiat lastentarhanopettajat, peruskoulun opettajat, sosiaaliturvaa hoitavat ja Kelan virkailijat kertovat mitä ihmeellisimpiä asioita käytännön elämästä, mutta ne ovat hys hys vaiettavia.

Suomessa vielä erittäin pienen muslimiväestön kaikki asiat yhteiskunnalle tulee avata. Ministeri Thors halveksui eduskuntaa törkeästi, kun hän sanoi, että heillä ministeriössä ei ole mahdollisuutta laskea kokonaiskustannuksia, joita eduskunta vaati.

Vain täydellinen avoimmuus voi antaa meille hyvät lähtökohdat. Olisi hyvä, että totuuden esittäminen poistaisi kaikenlaiset turhat puheet. Ja jos epäkohtia ilmenee niin ne voidaan korjata. Tämä vallitseva vihervasemmistolaisrkp:läinen suvaitsevaisuus ei ole Suomelle hyväksi.

Anis Harran

Salo: "Kävit kiitettävästi lyhyessä tilassa valtavan jakson läpi historiaa."

Kiitos että huomasit tämän!

Salo: "Tavallisena länsimaisena ihmisenä minua oksettaa jodenkin hymistelevät perustelut..."

Kuka sinusta hymistelee terrorismia?

Salo: "Ääri-ilmiönä islamismi on kuitenkin nyt ainoa suuntaus, joka uhkaa pohjoismaissa aivan tavallisten ihmisten henkeä. Ok. Kyllä olen tietoinen kolmeneljäsosahullu Breivikistä. Entä sitten?"

No sitä sitten, että se kumoaa väitteesi, että islamismi olisi ainoa suuntaus, joka uhkaa Pohjoismaissa tavallisten ihmisten henkeä. Ensinnäkään islamismi ei uhkaa tavallisten ihmisten henkeä. Sen väkivaltaiset äärimuodot ehkä. Sittenkin yksistään Breivik murhasi kerralla kymmeniä kertoja enemmän ihmisiä kuin on kuollut yhteensä kaikissa ääri-islamistien ikinä tekemissä iskuissa Pohjoismaissa. Puhumattakaan siitä, kun päälle lasketaan kouluampujat, 70-80-lukujen vasemmistoterrorismi jne.

Ääri-islamistit ovat tehneet muutaman iskuyrityksen lähinnä pilakuvakiistan jälkeen Tanskassa ja yksi räjäytti itsensä Tukholmassa. Tähän voisi näsäviisas sanoa: Entä sitten?

Salo: "Tosin on olemassa merkkejä, että Suomesta rahoitetaan radikaaleja siipiä ja että Suomi on myös radikaalien lepo- sekä lomailupaikka."

Lepo- ja lomailupaikka onkin ihan uutta. Onko terroristeilla jokin matkatoimisto, joka tarjoaa lepolomia Suomessa? Olen tietoinen siitä, että Suomessa on Shabaabin kannattajia ja pian varmaan nähdään ensimmäinen suomalainen oikeudenkäynti terrorismin tukemisesta. Totta kai ääri-islamistien toiminta huolestuttaa minua, mutta jokin tolkku kaikkeen hysteriaan. Ääriryhmiä varten Suomessa on poliisi- ja oikeuslaitos.

Mitä suvivirteen, uimavuoroihin ja hyssyttelyyn tulee niin ne menevät jo aika kauas kirjoitukseni aiheesta. Mitä tekemistä maahanmuuttokriittisellä keskustelulla (joka täälläkin on sinulle täysin sallittu) ja ulkomaalaisille maksettavilla sosiaalietuuksilla on sen kanssa, että islam ja muslimit opittaisiin suvaitsemaan samanlaisilla normaaleilla kriteereillä, joilla kristinuskon sisäistä monimuotoisuutta ja juutalaisia on jo opittu suvaitsemaan?

Petri Kivikangas

Yksi mielestäni olennainen seikka, jota et tuonut esille, on että kristinusko levisi alunperin rauhanomaisesti. Ristiretket olivat melko myöhäinen tapahtuma, kun taas islam levisi alusta alkaen väkivaltaisesti.

Sinänsä toit mielestäni hyvin esille kristikunnan historian. Olen itse kristitty, ja mielestäni kaikkein eniten Jeesuksen nimeä ovat lianneet itseään kristityiksi kutsuneet valtiot ja valtionpäämiehet. Valtiolla ei ikinä pitäisi olla virallista uskontoa, koska se johtaa aina uskonnon korruptoitumiseen ja muuttumiseen vallankäyttövälineksi. Kristinuskon opissa maallinen ja hengellinen on selkeästi erotettu (mikä ei toki ole estänyt mielivaltaisia Raamatuntulkintoja), mutta islamissa maallinen ja hengellinen on voimakkaasti kytköksissä - olihan Muhammed islamin lisäksi myös ensimmäisen islamilaisen valtion perustaja. Monet muslimit haaveilevat edelleen kalifaatin uudelleenperustamisesta.

Miksi muslimit muuten väistelevät sitä faktaa, että heidän uskontonsa perustaja oli sotapäällikkö? Mielestäni tämä on tärkeä seikka. Oliko Jeesus sotapäällikkö, käskikö hän lähetyskäskyssään käyttämään väkivaltaa ja "keppiä" (vrt. islamin jizya) ei-kristittyjen käännyttämiseen? Oliko ylipäänsä yhdenkään toisen uskonnon perustaja sotapäällikkö, joka henkilökohtaisesti oli mukana tappamassa toisin uskovia?

Millä perusteella Muhammed oli esimerkillisempi ihminen kuin Jeesus? Paransiko Muhammed sairaita? Käyttikö Muhammed koko elämänsä epäitsekkäästi muiden palvelemiseen? Oliko Muhammed henkeen ja vereen rauhaa rakastava eikä ikinä tappanut ketään?

Anis Harran

Kivikangas: "kristinusko levisi alunperin rauhanomaisesti. Ristiretket olivat melko myöhäinen tapahtuma, kun taas islam levisi alusta alkaen väkivaltaisesti."

Kristinusko levisi rauhanomaisesti niin kauan kuin se oli altavastaajan asemassa. Kristillinen Rooma ja Bysantti eivät todellakaan olleet pasifistisia valtakuntia.

Islam ei levinnyt väkivaltaisesti. Islamilainen imperiumi eli Kalifaatti levisi. Kannattaa perehtyä Kalifaatin ja myöhempien muslimi-imperiumien historiaan niin ymmärrät että kristittyjen, juutalaisten, zarathustralaisten ja myöhemmin muiden uskontojen edustajien kääntyminen islamiin eteni paljon luulemaasi pidemmän ajanjakson aikana. Toki muslimi-imperiumit suosivat muslimeja ja siten houkuttelivat kääntymään erilaisilla eduilla mutta se ei ole kovinkaan sama asia kuin kristillisten imperiumien harjoittama miekkalähetys.

Islamilla oli fanaattiset soturinsa. Niin oli kristinuskollakin. Tämä ei tarkoita että kaikki imperiumit olisivat olleet yhtä verenhimoisia ja objektiivinen tutustuminen näiden valtakuntien historiaan avaa kummasti silmiä.

Kivikangas: "Valtiolla ei ikinä pitäisi olla virallista uskontoa, koska se johtaa aina uskonnon korruptoitumiseen ja muuttumiseen vallankäyttövälineksi."

Tästä olen samaa mieltä kanssasi ja vielä samoilla perusteilla. On selvää että ateistit kannattavat valtiovallan sekulaarisuutta, mutta minusta myös uskovien kannattaisi sitä kannattaa. Uskonnon ja vallankäytön liiallinen yhteys nimittäin pilaa uskonnon siinä kuin vallankäytönkin.

Kivikangas: "Kristinuskon opissa maallinen ja hengellinen on selkeästi erotettu (mikä ei toki ole estänyt mielivaltaisia Raamatuntulkintoja), mutta islamissa maallinen ja hengellinen on voimakkaasti kytköksissä"

Asia ei ole aivan noin yksinkertainen. Alkuperäinen kristinusko tekee eron Jumalan ja keisarin, uskon ja dogmin, Jerusalemin ja Babylonin välille. Rooma ja myöhemmin Konstantinopoli olivat kuitenkin uusi Babylon ja uskonnosta tuli imperiumien vallankäytön väline niin katolisilla, ortodokseilla kuin protestanteilla, kaikilla tosin hieman eri tavoin.

Myös islamissa tapahtui uskonnon korruptio vallankäytön välineeksi ja runsaan dogmatiikan kirjoittaminen alkuislamin jatkoksi kauan profeetan elämän jälkeen. Sunnalaisessa islamissa ei kuitenkaan ole sellaista bysanttilais-persialaista uskonnollis-valtiollista hierarkiaa kuin (imperiaalisilla) ortokseilla ja (Iranin) shiialaisilla.

Se että nykyisin hoetaan islamin vaikuttavan koko elämään kun taas kristinusko on siististi koteloitu omaksi erilliseksi hengenelämän alueekseen ei ole kovinkaan historiallinen ja vanha tilanne. Se ei ole myöskään kristinuskon ominaispiirre, kuten historiasta voi helposti havaita. Se on tulosta modernin, sekulaarin yhteiskunnan muodostumisesta. Siinä suhteessa taas islamilainenkin maailma on paljon pidemmällä kuin kuvittelet.

"olihan Muhammed islamin lisäksi myös ensimmäisen islamilaisen valtion perustaja. Monet muslimit haaveilevat edelleen kalifaatin uudelleenperustamisesta."

Kyllä, Muhammed oli myös ensimmäisen islamilaisen valtion perustaja, ja tämä näkökulma on huomioitava tarkasteltaessa islamin kirjoituksia historiallisessa kontekstissaan. Kyllä, monet muslimit haaveilevat kalifaatista, mutta kuinka realistinen tuollainen haave on ja kuinka konkreettinen? Saahan sitä haaveilla vaikka Euroopan yhdysvalloista tai Maailmanvaltiosta. Se ei tarkoita että sellainen koputtelisi hetikohta ovella, taikka että tietäisimme tarkalleen mitä sellainen merkitsisi.

Kivikangas: "Miksi muslimit muuten väistelevät sitä faktaa, että heidän uskontonsa perustaja oli sotapäällikkö?"

Voitko mainita jonkun muslimin joka väistelee sitä? Ei minusta kukaan muslimi kiistä Muhammedin olleen myös sotapäällikkö.

Kivikangas: "Oliko Jeesus sotapäällikkö, käskikö hän lähetyskäskyssään käyttämään väkivaltaa ja "keppiä" (vrt. islamin jizya) ei-kristittyjen käännyttämiseen? Oliko ylipäänsä yhdenkään toisen uskonnon perustaja sotapäällikkö, joka henkilökohtaisesti oli mukana tappamassa toisin uskovia?"

Jeesus, Buddha, Bahauddin ja Lao-tse olivat pasifisteja mutta juutalaisuuden, hindulaisuuden, shintolaisuuden ja kungfutselaisuuden perustajat eivät. So what?

Minustakin se on tärkeä asia. Jeesus oli poikkeuksellisen pasifistinen uskonnon perustaja. Maailmanhistoria olisi kovin erilainen jos myöhempien aikojen kristityt keisarit ja sotapäälliköt olisivat noudattaneet Jeesuksen esimerkkiä.

Muhammed oli alkuaikojensa kirjoituksissa paljon enemmän samoilla linjoilla Jeesuksen kanssa. Myöhemmissä opetuksissa hän ei yhtä pasifistinen ollut, mutta se johtui siitä että aika ja tilanteet hänen ympärillään olivat erilaisia. On eri asia antaa valtion johtamiseen, diplomatiaan ja sodankäyntiin liittyviä määräyksiä kuin yleisen tason moraalisia ohjeita ja ajattomia profetioita. Saman eron huomaa helposti vertailemalla Jeesusta VT:n päähenkilöihin.

Kivikangas: "Millä perusteella Muhammed oli esimerkillisempi ihminen kuin Jeesus? Paransiko Muhammed sairaita? Käyttikö Muhammed koko elämänsä epäitsekkäästi muiden palvelemiseen? Oliko Muhammed henkeen ja vereen rauhaa rakastava eikä ikinä tappanut ketään?"

Unohdat varmaan tahallisesti että Jeesus oli myös islamin mukaan esimerkillinen ihminen ja profeetta. Teet kuitenkin päinvastaisen oletuksen päähenkilöiden orjallisen jäljittelyn teologisesta velvoittavuudesta kuin asia todellisuudessa on. Kristinuskon mukaan Sana tuli lihaksi Jeesuksessa ja kristittyjen tulisi siis toimia kuten Jeesus kaikessa, mukaan lukien toisen posken kääntäminen. Islamin mukaan Sana (Koraani) tuli ihmiskielelle Muhammedin välityksellä vaikka oli jo sitä ennen suodattunut maan päälle muissa profeetallisissa ilmoituksissa, mutta islamin mukaan Muhammed sittenkin on vain ihminen.

Sana on molempien näkemysten mukaan katsottava ajattomaksi, kun taas ihmiset ovat sidottuja aikaansa ja kohdalleen tulleisiin tilanteisiin. Hyveellisten ihmisten esimerkeistä tulee toki ottaa oppia mutta viisaasti, historiaa ja tilanteita tutkien. Sana menee näiden esimerkkien edelle. Jeesus on siis ajattomammin velvoittava esimerkki kristitylle kuin Muhammed on muslimille ja täten sinun tulisi kristittynä ottaa vaarin Jeesuksesta ja luopua vihasta, väkivallasta ja valheesta.

Jos eläessäsi elämääsi kunnollisena kristittynä joku muslimi tulee sinua uhkailemaan, häiritsemään tai kiusaamaan niin suosittelen että menet puhumaan asiasta lähimmälle kunnolliselle ja arvostetulle imaamille. Tai paremman puutteessa vaikka minulle koska vaikkei minulla minkäänlaista pätevyyttä ole ihmisten neuvomiseen uskonasioissaan niin katson kuitenkin itseäni velvoittavan jokaisen kunnon ihmisen oikeuden tulla kunnioitetuksi ja elää rauhassa.

Toimituksen poiminnat

Sivut