Pyrkivätkö islamofobit kansanmurhaan?
Toissa vuonna julkaisi ruotsalainen uskontohistorioitsija ja Uppsalan yliopiston vertailevan uskontotieteen professori Mattias Gardell mielenkiintoisen kirjan islamofobian historiallisista juurista ja viimeaikojen poliittisesta hyväksikäytöstä: Islamofobi (Leopard Förlag 2011). Kirjaa ei ole tietääkseni vielä suomennettu enkä ole nähnyt sen herättävän Suomessa muutenkaan keskustelua paitsi paatuneimpien kukkisten keskuudessa. Kumma kun pitkän linjan asiantuntijan vahva faktatieto ei kelpaa. Ehkä se johtuu siitä, että ne, joita aihe eniten kiihdyttää, eivät enää osaa lukea pakkoruotsia. Asia nivoutuu muutenkin maamme keskustelukulttuuria vaivaavaan sivistykselliseen rappeutumiseen. Kulttuurikeskustelu keskittyy mututuntumalta öyhöttämiseen, irrelevantin huhumössön levittämiseen ja huutosakkien mölinään.
Gardellin kirjasta ilmestyi vuoden lopussa uusi pehmeäkantinen painos, johon on lisätty mielenkiintoinen luku Norjan terrori-iskuista, Breivikin taustoista ja ideologisesta viiteryhmästä. Luvussa käsitellään myös maahanmuuttokriittisten ja islamofobisten piirien muslimeja syyllistäneitä ensireaktioita, valehtelua, selittelyä ja kieltäytymistä minkäänlaisesta vastuusta Norjan tapahtumien jälkeen. Aluksi islamofobit riekkuivat suuna päänä siitä miten ”islam” ja ”muslimit” olivat kollektiivisesti iskujen takana. Kun totuus iskujen tekijästä selvisi, he kiirehtivät sen sijaan kiireesti leimaamaan teot ”yksittäisen hullun” työksi.
Gardell keskittyy Breivikin-jälkeisessä analyysissään lähinnä Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan ja Britanniaan, mutta mainitsee, että heti terrori-iskujen jälkeen suomalaiset aatetoverit käänsivät Breivikin manifestin myös suomeksi (s. 267). Olisi mielenkiintoista tietää, ketkä ovat Suomessa vastanneet manifestin kääntämisestä ja jakelusta. Persut voivat henkäistä helpotuksesta, koska Gardell ei näytä tietävän, keitä Halla-aho ja Hirvisaari ovat. Ruotsalaisen sivistyneistön maailmankuvassa Suomi tuntuu muutenkin pääsevän usein vain alaviitteisiin, kun katse on niin tiukasti länteen ja etelään päin.
Jotta aiheen ajankohtaisuus ei unohtuisi, tässä joitain uuden painoksen Breivik-luvusta otettuja ajatuksia, jotka tietyn aatteellisen liikkeen parissa jaetaan laajemminkin, mutta joita kaikki eivät ole olleet yhtä halukkaita kertomaan tai kommentoimaan julkisuuteen:
"2083 [Breivikin manifesti] sisältää kaksi uhkavaatimusta, yksi suunnattuna Euroopan muslimeille, toinen Länsi-Euroopan puolustusvoimille. 1. tammikuuta 2020 täytyy kaikkien muslimien olla kääntynyt kristinuskoon ja ottanut kristillisen nimen. Arabialaisen, aasialaisen tai islamilaisen nimen omaaminen on oleva kielletty. Kukaan ei saa puhua ulkoeurooppalaista kotikieltä eikä arabiaa. Kaikki moskeijat tulee olla hävitetty tai käännytetty ja kaikki jäljet islaminuskoisesta kulttuurista - mukaan lukien rakennukset joilla nähdään olleen kulttuurihistoriallista arvoa - on oltava pyyhitty pois. Yritykset juhlia islamilaisia pyhiä ovat ankarasti kielletyt. Kukaan ex-muslimi ei saa hankkia enempää kuin kaksi lasta. Kaikki kirjeenvaihto ulkomailla olevien muslimien kanssa on ankarasti kielletty, kuten myös matkat muslimimaihin taikka maihin, joissa muslimit muodostavat enemmän kuin 20 prosenttia väestöstä. Niiden muslimien, jotka eivät alistu tähän regiimiin, pitää valmistautua karkotukseen tai kuolemaan." (Manifesti s. 819-821.)
"Euroopan vapaiden kansojen nimeen Breivik vetoaa Länsi-Euroopan puolustusvoimien johtajiin ja vaatii heitä 'välittömästi ja epäröimättä aloittamaan valmistelut poliittisen kontrollin ottamiseksi maissansa vallankaappausten kautta, sotilaallisten poikkeuslakien toimeenpanemiseksi, perustuslakien kumoamiseksi, kansallisten rajojen ja avaininstituutioiden turvaamiseksi sekä A- ja B-kategorioiden pettureiden pidättämiseksi, tuomitsemiseksi ja teloittamiseksi, sekä kulttuurikonservatiivisten lakien ja säännösten toimeenpanemiseksi sotilastuomioistuinten kautta.'" (Manifesti s. 817..)
"Lisäksi islam tulee kieltää totalitaarisena, rasistisena ja väkivaltaisena ideologiana, Koraani ja hadith-kokoelmat tulee kieltää, ja kaikki muslimit, jotka kieltäytyvät kääntymästä, tulee armotta karkottaa tai teloittaa."
"Breivik jakaa maanpetturit neljään kategoriaan, joista A muodostuu puoluejohtajista, päätoimittajista, kulttuurijohtajista ja suuryritysten johtajista, B taas kansanedustajista, toimittajista, yliopistojen professoreista, akateemikoista, kirjailijoista, piirtäjistä, taiteilijoista, julkkiksista, tiedemiehistä, lääkäreistä ja vaikutusvaltaisemmista antirasisteista, homoaktivisteista, feministeistä, ympäristöaktiiveista, ihmisoikeuksien puolustajista ja papeista, jotka ovat myyneet itsensä viholliselle. Breivikin mukaan nämä käsittävät yhdessä noin 400 000 henkeä Länsi-Euroopassa, joista 9 393 on Ruotsissa asuvia Ruotsin kansalaisia. Nämä kaikki tulee teloittaa."
"Kategoriat C ja D koostuvat ihmisistä, jotka ovat eri tavoin tukeneet tai sympatisoineet kategorioiden A ja B pettureita. Nämä tulee kaikki tuomita yksilöllisin perustein sotilastuomioistuimissa ja voidaan tuomita kuolemaan, vankilaan, karkotuksiin tai sakkoihin."
"Jos Breivikin uhkavaatimuksia ei noudateta, tulee hänen mukaansa viemään kauemmin vapauttaa Eurooppa. Vuodesta 2030 eteenpäin tulee muslimivastainen liike kiinteyttämään voimiaan ja kiihdyttämään etujoukkojensa hyökkäyksiä Breivikin esimerkin mukaisesti väestön herättämiseksi. ... Kaikkialla Euroopassa toteutetaan vallankaappauksia. Kulttuurimarxistit kukistetaan, ensin yhdessä maassa ja sitten koko Euroopassa. Maanpetturien teloitukset ja muslimien karkotukset pannaan toimeen."
"Vuoteen 2083 mennessä kaikki on ohi. Viimeisetkin maanpetturit ovat kuolleet ja viimeinenkin muslimi lähtenyt Euroopasta. Tämän jälkeen eristetään kaikki muslimimaat ja niiden väestöt tuhotaan. Tulevaisuuden kristillinen eurooppalainen liittovaltio tulee pakottamaan kaikki toisen ja kolmannen maailman maat dramaattisesti vähentämään väestöjään vuoden 1950 tasolle. Maailmaan ei tule jäädä enempää kuin 2,5 miljardia asukasta eikä mikään mahti silloin enää voi uhata kristillisen Euroopan hegemoniaa." (Manifesti 813, 1205.)
Breivik voi olla hullu ja hänen fantasiansa megalomaanisia, mutta niin moni varmaan 30-luvun alussa ajatteli myös Hitleristä ja Goebbelsistä. Tämän ei pidä antaa tapahtua Euroopassa uudelleen, ei edes hieman sinne päin. On korkea aika puhua asioista oikeilla nimillä ja lopettaa kiemurteleva valehtelu: nämä ihmiset ovat pesunkestäviä natseja, joita eivät todellakaan kiinnosta sananvapaus, ihmisoikeudet eivätkä varsinkaan länsimainen vapaus, avoimuus ja monipuoluedemokratia. Heitä kiinnostaa kansanmurha: miljoonien tai jopa miljardien ihmisten tappaminen.
Pelottavinta näissä Breivikin manifestiinsa liittämissä ajatuksissa ei suinkaan ole se, että joku älynlahjoiltaan keskinkertainen mutta pätemisentarpeiltaan rajaton joukkomurhaaja on tällaisia kirjoittanut. Kun heinäkuussa luin Breivikin vuodatusta, pelottavinta siinä oli se, ettei oikeastaan mikään siinä ollut minulle uutta. Olin lukenut tai kuullut kaiken sen jo aikaisemmin, monen monituista kertaa. Breivikin pamfletista suurin osa olikin plagioitu islamofobisen nettipropagandan suurtuottajilta. Loput oli varsin epäomaperäistä mutta sitäkin pakkomielteisempää Breivikin omaa inttämistä, tiedoiltaan hataraa, tyyliltään keskinkertaista ja kaiken kaikkiaan hyvin ahdistavaa.
Kyse ei siis ole mistään uudesta asiasta eikä Breivikin houreisista keksinnöistä. Pikemminkin kyse on pitkään merenpinnan alla muhineesta tulivuoresta, jonka huippu purkautui Breivikin tekojen myötä pinnan yläpuolelle. Koko se valtava tulivuori on kuitenkin kasvanut pintaa kohti jo 1990-luvulta lähtien. Vanhempi historiallinen möykky, josta Gardell kirjoittaa oppineesti, on siellä syvissä vesissä tietysti ollut jo keskiajalta saakka.
Breivik tuskin mainitsi mitään valtiota manifestissaan yhtä monta kertaa kuin ihannoimansa Serbian. Hän ylisti vuolaasti sotarikollisia kuten Karadzicia, Mladicia ja Miloseviciä. Sen vuoksi oli vaikea välttyä muistumilta 90-lukuun, jolloin serbit toteuttivat täsmälleen samanlaisen propagandan ja pakkomielteisten muslimikansanmurhan fantasioiden innostamina kansanmurhia, pystyttivät keskitysleirejä ja kaivoivat joukkohautoja. Monet Breivikin aatetoverit, jollaiset Suomessakin ovat vihjailleet ”kuoppien kaivamisesta”, toivoisivat varmaankin pääsevänsä toteuttamaan itseään samassa hengessä kuin maahanmuuttajataustainen pankkirosvo ja ammattirikollinen Zeljko Raznatovic, joka nimitti itsensä ”komentaja Arkaniksi”. Tällaisia ihmisiä Breivikin aatetoverit ihannoivat.
Heikäläisten valtaan päästessä yhteiskunta olisi epäilemättä samanlainen mafian ja murhaajien valtakunta kuin 90-luvun lopun Serbia. Tästä syystä pitäisikin kaikkien kunniallisten kansalaisten huolestua joka kerran kun joku ”kansallismielisten piirien” aktiivijäsen huutelee tai vihjailee olevansa turvallisuusalalla, poliisi tai vaikkapa eläkkeellä oleva sotilastiedustelun upseeri. Viranomaisten kannattaisi varmistaa, ettei tällaisissa piireissä tehdä virkarikoksia tai vuodeta salassa pidettävää, Suomen demokratian ja oikeusvaltion vaarantavaa tietoa ja osaamista ideologisin perustein ulkoparlamentaarisille toimintaryhmille tai vieraiden valtioiden edustajille. Kannattaa myös tarkistaa, mitä laki sanoo laittomasta tiedustelutoiminnasta.
Tähän yhteyteen on syytä muistuttaa, että myös Israel on ulkovalta, ja monien intohimoisten islamofobien kuten vaikka erään naispuolisen metallurgin kannattaa kiinnittää huomionsa siihen, miten breivikiläisten ihanne-Eurooppa sietää juutalaisia lähinnä Israelin välinearvon (ts. muslimien tappamisen) vuoksi. Ei monokulttuurimaailmankuvassa mikään vähemmistö voi luottaa säästyvänsä pitkällä tähtäimellä vainolta, vaikka ne tulisivatkin ensin hakemaan sitä ja tätä muuta ryhmää. Tällä porukalla vaino, internointi, karkotus ja tappaminen ovat viime kädessä ainoita tapoja lääkitä ksenofobista kuumettaan.
Myös Suomessa Breivikin esittämiä ajatuksia on tuettu ja jaettu monilla foorumeilla. Ajoittain hänen linjoillaan olevia kansanmurhan ja joukkotuhonnan kannattajia on esiintynyt myös US:n Puheenvuorossa, mutta toimitus on aiheellisesti pyrkinyt siivoamaan pois laittoman kiihotuksen ja pahimmat törkeydet. Ainakin yksi suomalaisista alan foorumeista on sittemmin kadonnut verkosta kokonaan ja toinen on muuttunut salaiseksi, vain sisäpiirille suunnatuksi. Jälkimmäisellä foorumilla paitsi ihannoitiin Breivikin strategiaa, myös julkaistiin suomalainen terrorikäsikirja, joka neuvoi terrorisoimaan muslimeja, maahanmuuttajia ja suvaitsevaiston edustajia monin tavoin heidän olonsa tekemiseksi mahdollisimman tukalaksi. Vain keinojen kannatuksessa osallistujat tuntuivat eroavan toisistaan: toisten mielestä riittivät esimerkiksi herjauskampanjat, valehtelu, nettiterrori, sabotaasi, materiaalinen ilkivalta ja lasten järjestäminen kiusatuiksi kouluissa, kun taas toisten mielestä myös murhat ja joukkotuhonta olivat kannatettavia keinoja ”Suomen islamisaation” pysäyttämiseksi.
En aio linkittää tällaisia foorumeja blogiini, koska en halua kannustaa niiden pariin eikä vihapuhehysteria ole juridisestikaan vielä oikein asettunut johdonmukaisiin uomiin.
Kun tällaisista asioista keskustellaan kymmenien tai satojen osanottajien voimin eikä kukaan (tuossa joukossa) tunnu näkevän asiassa syytä huoleen, silloin suomalaisella yhteiskunnalla on syytä huoleen. Jos islamofobien tahallisesti levittämä vihakasvain saa rauhassa myrkyttää epävakaiden yksilöiden mieliä, on vain ajankysymys koska Suomessakin on ryhdyttävä pelkäämään Breivikin tai Malmössä muslimeja ja ”muslimin näköisiä” ihmisiä ampuneen Lasermiehen kaltaisia joukkomurhaajia ja terroristeja.
Jotta lukija ei kyllästy, niin laitetaanpa kyytipojaksi kulttuuriromanttista rauhanmusiikkia!
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
http://www.thereligionofpeace.com/
Islamic Terrorists have carried more than 18300 terror attacts since 9/11.
Melkoinen määrä iskuja, islaminuskoiset tekevät useita terrori-iskuja ympäri maailmaa päivittäin.
Nigeriassa islamistit surmaavat kristittyja harva se päivä, Irakista on ajettu noin 1.5 miljoonaa kristittyä maanpakoon, Sudanissa tehtiin 2000000 kristityn kansanmurha, Egyptissa vainotaan koptikristittyjä, juutalaiset on ajettu maanpakoon kaikista islamiuskoisista maista jne....
Anis,
Tässä kohden on pakko hiukan toppuutella; kyllä muslimeillakin on, etenkin epävarmuuden aikoina, tapana ns. siirtää pelkojaan ja vihojaan vähemmistöihinsä, kuten länsimaillakin.
Juutalaiset kenkäistiin melko monesta muslimimaasta pellolle viimeistään 60-luvulla, ja nyt samaa yritetään tehdä kristittyjen osalta, kun niistä saa helpomman syntipukin omille ongelmille kuin ne todelliset ongelmat on.
Häpeän syvästi sitä, miten kopteja on viimekuukausina Egyptissä vainottu ja tapettukin... ei se ole sen oikeampaa toimintaa kuin muslimien vainoaminen Euroopassakaan.
Tuolla sivustolla on kuvaus jokaisesta terrori-iskusta, paikka ja päivämäärä sekä myös tekijöiden ja uhrien nimiä.
Islam's Latest Contributions to Peace
2012.01.18 (Latifiyah, Iraq) - al-Qaeda militants open fire on a family sleeping in their home, killing four members.
2012.01.17 (Pattani, Thailand) - A 14-year-old Buddhist boy and his father are shot in the head and chest by Muslim 'insurgents'.
2012.01.17 (Maiduguri, Nigeria) - Four civilians are among six killed when radical Islamists open fire on a local police checkpoint.
2012.01.17 (Shabqadar, Pakistan) - A journalist loses his life to a targeted Taliban assassination.
2012.01.17 (Kandahar, Afghanistan) - The Taliban enter a mosque and assassinate an adversary.
2012.01.16 (Da
Anis kirjoitti: "Samalla kuitenkin muistutan, että "muslimit" vainoavat noissa tapauksissa kristittyjä (ja vainosivat juutalaisia) aivan yhtä paljon kuin nyky-Suomessa "kristityt" vainoavat muslimeja."
Olen eri mieltä. Ainakaan _toistaiseksi tiedossani ei ole yhtäkään keissiä, jossa muslimi olisi Suomessa tapettu uskonsa vuoksi..? (Onneksi noin.)
"Asialla ovat molemmissa tapauksissa tahallisesti vihaa lietsovat, väkivaltaiset ja väkivallalla uhkailevat ääriryhmät. Niitä tulee vastustaa."
I agree, totally.
"Niiden maanpetoksellisuus ja rikollisuus ihmisyyttä vastaan tulee paljastaa."
Edelleen samaa mieltä. Jos kohta lisäisin sen, että jälkien jäljittäminen ns. sylttytehtaillekaan ei olisi pöllömpi idis; kansan _agitoijat_ on ne, jotka sen tuomion ensisijaisesti ansaitsevat, ei ne, jotka vaan menevät ns. vipuun, kun yrittävät ymmärtää syitä omaan ahdinkoonsa.
Eteläsaaren jakama linkki ja sen välittämä informaatio on täysin validia tavaraa. Kaikki mainitut iskut on mahdollista todentaa muistakin medioista, ja vieläpä helposti googlaamalla. Jos se ei kelpaa Harranille, niin totuus ei sitten kelpaa.
Anis: Kuten olen aiemminkin sanonut, on turha moralisoida ja pelotella ihmisiä breivikeistä, jos vähättelee toistuvasti oman puolensa tekemiä veritekoja. Se vie uskottavuuden kirjoittajalta. Teksteistäsi ja kommenttivastauksissasi saa kuvan, että väkivalta on pahasta vain silloin jos se kohdistuu muslimeihin.
Ymmärrät kai mitä tarkoitan. Sinun tulisi ymmärtää vastapuolen kokemia pelkotiloja, jotta voit esittää omia kantoja muinakin kuin värittyneenä mututuntumana.
"Boooring, moneen kertaan kierrätettyä."
Miten keskustelisit henkilön kanssa, jonka kanta serbien tekemiin veritekoihin tai breivikkiin olisi vastaava?
"islaminuskoisissa maissa on tapahtunut väkivallantekoja. So what?"
Vrt. "Maahanmuuttokriittinen aktiivi tappoi yli 70 ihmistä Norjassa, so what?"
Miten suhtautuisit tämänkaltaiseen ihmiseen?
Vielä pari kommenttia:
"Luvussa käsitellään myös maahanmuuttokriittisten ja islamofobisten piirien muslimeja syyllistäneitä ensireaktioita, valehtelua, selittelyä ja kieltäytymistä minkäänlaisesta vastuusta Norjan tapahtumien jälkeen. Aluksi islamofobit riekkuivat suuna päänä siitä miten ”islam” ja ”muslimit” olivat kollektiivisesti iskujen takana. Kun totuus iskujen tekijästä selvisi, he kiirehtivät sen sijaan kiireesti leimaamaan teot ”yksittäisen hullun” työksi."
Jos seurasit aktiivisesti uutisointia niin varmasti totesit itsekin, että esim. Ole Norrback ja myös asiantuntijat olettivat ensimmäisenä kyseessä olevan islamistien iskun. Tämä on vain luonnollista, Tanska ja Ruotsi ovat ainakin profiloituneet korkealle islamistien iskujen kohteena pilakuvakohujen myötä ja Norja puolestaan Nato-maana. Toistaiseksi antijihadistien uhka on toteutunut lähinnä vasemmiston ja median maalailuissa, toisin kuin islamiestien iskujen.
En tunne skeneä yhtä hyvin kuin sinä ilmeisesti, mutta olethan tietoinen että mediassa hetken kohahduttanut suojeluskunta.com osoittautui nopeasti yhden häiriintyneen ihmisen (Teuvo Savelius) tekemäksi manipulaatioksi? Vai pitäisiköhän tässä nyt epäillä jotain vihervasemmistolaista salaliittoa, sen verran kovalla kädeelä kansan uutiset tuota foorumia rummuttaa:
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/2699741/murhaopas-ilmestyi-t...
Islamofobia? Ei löydy fobioiden joukosta lääkärinkirjasta. Varmaan samaa sarjaa kuin halla-ahofobia.
Kalle kirjaili: "Jos seurasit aktiivisesti uutisointia niin varmasti totesit itsekin, että esim. Ole Norrback ja myös asiantuntijat olettivat ensimmäisenä kyseessä olevan islamistien iskun. Tämä on vain luonnollista, Tanska ja Ruotsi ovat ainakin profiloituneet korkealle islamistien iskujen kohteena pilakuvakohujen myötä ja Norja puolestaan Nato-maana. Toistaiseksi antijihadistien uhka on toteutunut lähinnä vasemmiston ja median maalailuissa, toisin kuin islamiestien iskujen."
...?
Jos kappaleen alkuosaa tarkastelee, ei siinäkään ole mitään järkeä. Pohjoismaissa ei vielä edelleenkään ole tehty _yhtäkään islamistista ns. iskua, käänsi asiaa sitten miten päin tahansa.
Tuo kappaleen loppuosa, joka alkaa sanalla 'toistaiseksi', on sellainen, etten rehellisesti sanoen ymmärrä sen sisältöä ollenkaan.
Jos joku muu ymmärtää, olisin kiitollinen, jos vaivautuisi jotenkin ns. selittämään tyhmälle..?
No on noi muistinvaraiset siteerauksesi ihan tuttua kamaa minullekin.
Kaikkia provotaan kaikkia vastaan, ja surullisinta on se, että se edelleen useimmiten - toimii!
Sekä Suomessa, Euroopassa, että myös islamilaisissa maissa.
Ja irtopisteet kerää sitten jotkut populistipoliitikkopölhöt, joita itse _asiat eivät kiinnosta ns. pätkääkään, vaan vain ne irtopisteet, jotka niillä ratsastamisella voi kerätä. :-(
Elämme tietyssä mielessä _hyvin_ surullisia aikoja...
"En aio linkittää tällaisia foorumeja blogiini, koska en halua kannustaa niiden pariin"
Sitten en usko sinua. Voit kuitenkin lähettää linkit foorumeihin mailiini puppek@hotmail.com tai jos ne on poistettu, edes niiden nimet. Lupaan olla liittymättä niihin. Siihen asti arvelen, että joko valehtelet ja olet keksinyt foorumit omasta päästäsi tai sitten et ole tutustunut foorumeihin kunnolla (kuten Pahajoki sanoi " suojeluskunta.com osoittautui nopeasti yhden häiriintyneen ihmisen (Teuvo Savelius) tekemäksi manipulaatioks"). Odotan postia.
En ole varma tiedänkö. Ainakaan en tiedä onko sellaisia olemassa. Muut lukijat, tiedättekö mitä foorumeita Harran tarkoittaa?
En tiedä mitä tarkoitat, koska en etsi netistä tuollaista.
'Olin epäselvä. Tarkoitin, että kopteja vainoavat äärimuslimit edustavat "muslimeja" kollektiivina yhtä vähän kuin muslimien tappamisella hekumoivat islamofobit edustavat normaaleja "kristittyjä".'
Öh, islamofobia ei edellytä kristillistä taustaa lainkaan. Riittää, että on tutustunut keskeisten teokratioiden toimintaan ihmisoikeusasioissa.
Eli olen eri mieltä.
Tuomas Karhunen
Me elämme kaikki samassa maailmassa. Täällä meilläpäin eli luterilaisessa pohjolassa nähdään oikea ja väärä usein pitkän sisäisen pohdinnan, jonkinlaisen omantunnon kamppailun ankaran punnitsemisen tuloksena. Tietoa hankitaan lisää silloin kun tuntuu että on vaikea sanoa että mikä on oikea ja väärä.
Esim minä olen miettinyt ruotsalaisen Fadime Sadindalín tapausta koko yön, koska eilen oli hänen muistopäivänsä. Ei tulisi mieleenkään ruveta linkittämään jotain hänestä vaan siksi että se muka olisi joku argumentti pinnallisessa väittelyssä.
Miksi me jättäisimme punnitsevan ja asioiden monimutkaisuuden myöntävän ajattelun vain voittaaksemme jonkun argumentaation. Tietysti me kaikki tuohon lankeamme mutta kai kaikki voimme paremmin silloin kun oikeasti pohdimme asioiden monitahoisuutta. Jos olet ääri-islamia vastaan ja breivikmäistä äärianti-islamia älä koskaan sorru käyttämään samoja keinoja kuin mitä he käyttävät. Ainoa tapa olla uskottava on esittää pohdinnan tuloksena ja jatkuvan itsekritiikin alla olevia mielipiteitä. Linkki ei ole mikään argumentti poliittismoraalisessa keskustelussa.
Suomeen tarvittaisiin äkkiä naispuolisia arabikevään mannekiineja. Tommoiset lööpit kuin "vanhemmat pakottavat opettajaa pitämään huivia" ovat happoa kukkisaivoille. Jotenkin aavistelen että sinä Anis myös välttelet tätä naisasiaa.
Kyllä minä tiedän että arabikevään aktivistit ovat suuria sankareita ja he ovat minunkin sankareitani. Olen nähnyt mm dokumentin tunisialaisista naisaktivisteista. Mannekiinisanaa käytetään myös ei halventavassa merkityksessä. Joka tapauksessa sen jälkeen kun Hanna Ab.... mikä hänen nimensä oli vihreä kansanedustaja kai muutti pois tuntuu että ei ole paljon sellaisia ääniä jotka loisivat mielikuvayhteyksiä arabikevään sisällön ja täkäläisen muslimiväestön, nimenomaan naisten, välillä.
Lienee minun kommenttinikin turha, mutta nämä "keskustelut" näyttävät aina menevän siten että keskustellaan toistensa ohi. Parhaiten voinee molempia osapuolia luonnehtia lainauksella:
"Boooring, moneen kertaan kierrätettyä."
Ilmiöt tahtovat tulla viiveellä Suomeen, joten länsinaapurista löytynee jonkinlainen kristallipallo millä katsoa tulevaisuuteen.
Kun sä kuitenkin käyt läpi nää kommentit niin tämä ei ole tarkoitettukaan julkaistavaksi, koska ei luultavasti ole yleisesti kinnostava. http://svtplay.se/v/2680640/kulturnyheterna/18_1_22_35
Linkissä svt,n kulttuuriuutiset joissa (viimeinen uutispätkä, kerrotaan ruotsintunisialaisesta miehestä joka on saanut martin l. kingpalkinnon.
http://www.stavangeravisen.no/art.asp?id=65567
äärioikeisto ja muukalaisviha ovat tietenkin vaarallinen yhdistelmä, norjan turvallisuuspalvelu pst on kuitenkin nostanut valmiuttaan pääministeriin ja kuningashuonetta kohtaan esitettyjen, maan ulkoa johdettujen, uhkausten vuoksi.
varsinaisesti pohjoismaissa ei ole tehty yhtään islamilaista terroristi-iskua, yksittäisiä tekoja ainoastaan ja eräiden kuvataiteilijoiden uhkailua islamistisesti värittyneessä hengessä.
"varsinaisesti pohjoismaissa ei ole tehty yhtään islamilaista terroristi-iskua, yksittäisiä tekoja ainoastaan "
Muslimin suurin vihollinen on toinen muslimi. Joka viikko saa lukea uutisia muslimimaista kuinka pommit ovat tappaneet naisia ja lapsia moskeijoissa tai markkinapaikoilla.
Näiden tekojen takana on aina islamilainen järjestö.
Anus Harran: "Tosiasia nyt kuitenkin on että toistaiseksi islamofobinen väkivalta on ollut volyymiltaan ja uhriluvultaan suurempaa."
Nyt kyllä tulee sitä itseään syvältä ja poikittain.
Mitä sinulle kertoo Syyskyy 11 2001 ? Breiviikitkö asialla? Kuolleita tuhansia.
Tai pilapiirtäjä Lars Vilksiin kohdistuneet murhayritykset ja suunnitelmat. Kaikki muslimeja.
Tai edellä mainittu Tukholman pommi-isku. Trakoitus oli tappaa satoja.
Tai jokapäiväiset pommi-iskut Iranissa, Irakissa, afganistanissa jne. Kuolleita kymmeniä tuhansia.
Minun puolestaan saavat räjäytellä toisiaan niin paljon kuin intoa riittää kunhan pitävät pomminsa ja itsensä pois Suomesta.
Hieman olen nyt pettynyt suosikkimuslimini tuotokseen. Peruslähtökohta on jako meihin ja "niihin" ja "niiden" pahuuden korostaminen.
Norjan yksittäistapauksen yleistäminen vaatii sekin valintaa viiteryhmistä ja oheistekijöistä. Ilkeämielinen voisi puhua vaikkapa avioerojen haitallisuudesta kansanterveydelle.
Tuoreimpien Europolin terrorismitilastojen tulkintaani, joka eroaa merkittävästi loonwatchin esityksestä:
http://ristoi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/78833-europol-ja-islamistinen-ter...
Tätä kommenttia blogisti tuskin tulee hyväksymään, sillä se on hänen kantaansa nähden kriittinen.
Jos jotkut pyrkivät kansanmurhaan, niin se ovat islamistit. Islam on vihamielinen uskonto, missä kehotetaan tappamaan vääräuskoisia, homoja ja niitä, jotka aikovat luopua Islamista. Sitä myös levitetään vihamielisesti. Niin sanottu monikulttuurisuus on epäonnistunut kaikkialla missä sitä on kokeiltu, minkä monet Euroopan johtajistakin ovat myöntäneet, kuten Merkel ja Sarkozy. Muslimit haluavat alistaa koko Euroopan Islamin ikeen alle, minkä muutamat vihanlietsojamuslimit ovat suoraan sanoneetkin:
http://www.youtube.com/watch?v=dEOZezGoWzo&t=0m49s
Suomessakin kävi vähän aikaa sitten yksi islamistinen kansankiihottaja puhumassa vihapuheitaan Helsingissä, jonkin paikallisen muslimiyhteisön kutsumana.
Islamismin vaarasta on kirjoitettu tällä areenallakin:
http://simonelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/85768-suomi-ei-ymmarra-islamism...
Miksi meidän pitää sietää tällaista? Siksi, että vasemmistoradikaalit halusivat sotkea koko yhteiskunnan kääntämällä kaikki arvot päälaelleen, mistä tämä "muslimeista ei saa sanoa mitään pahaa, mutta ne saavat sanoa ja tehdä mitä vain"-politiikka on lähtöisin.
On aika herätä. Ne muslimit, jotka haluavat sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan ja elää kuten muutkin suomalaiset ovat tervetulleita, vihanlietsojat painukoot takaisin sinne mistä tulivatkin!
Minä en kyllä vertaisi Hitleriä ja Breivikiä keskenään. Hitler oli ensinnäkin poliittisesti lahjakkaampi kuin Breivik eli hän osasi vedota riittävän suuren ihmismassan pelkoihin. Kyllä maailmaan saarnaajia mahtuu, mutta olennaisinta on, että miten moni ottaa heidät vakavasti. Lisäksi Breivik ja Hitler ovat ideologisesti toistensa vastakohtia siinä mielessä, että Hitler oli kaikkea muuta kuin "islamofobi":
“Only in the Roman Empire and in Spain under Arab domination has culture been a potent factor. Under the Arab, the standard attained was wholly admirable; to [Islamic] Spain flocked the greatest scientists, thinkers, astronomers, and mathematicians of the world, and side by side there flourished a spirit of sweet human tolerance and a sense of purist chivalry. Then with the advent of Christianity, came the barbarians. Had Charles Martel not been victorious at Poitiers—already you see the world had already fallen into the hands of the Jews, so gutless a thing Christianity!”
Toisaalta esimerkiksi liberaalipuolueen riveissä vaikuttanut Britannian entinen pääministeri Winston Churchil kunnostautui varsin ansiokkaasti "islamofobiassaan":
"Individual Moslems may show splendid qualities. Thousands become the brave and loyal soldiers of the Queen: all know how to die. But the influence of the religion paralyses the social development of those who follow it. No stronger retrograde force exists in the world. Far from being moribund, Mohammedanism is a militant and proselytising faith. It has already spread throughout Central Africa, raising fearless warriors at every step; and were it not that Christianity is sheltered in the strong arms of science - the science against which it had vainly struggled - the civilisation of modern Europe might fall, as fell the civilisation of ancient Rome."
Ihmettelenkin, miksi et verrannut Winston Churchilia ja Breivikiä keskenään vaan otit islamofobiaa käsittelevässä artikkelissasi esille juuri sen tyypin, joka oli kaikkea muuta kuin islamin vastainen. Meinaatko ihan vakavissasi, että seuraava holokausti Euroopassa kohdistuu muslimeihin?
Jos islamofobien tahallisesti levittämä vihakasvain saa rauhassa myrkyttää epävakaiden yksilöiden mieliä, on vain ajankysymys koska Suomessakin on ryhdyttävä pelkäämään Breivikin tai Malmössä muslimeja ja ”muslimin näköisiä” ihmisiä ampuneen Lasermiehen kaltaisia joukkomurhaajia ja terroristeja.
Yksittäisiä murhamiehiä voi toki joukosta nousta ja kuten Breiviki osoitti, he voivat tehdä paljonkin tuhoa.
Kansanmurhaan tuolla porukalla ei sen sijaan yksinkertaisesti ole kykyä, vaikka halua jostain syystä riittäisikin. Natsit kaikessa inhottavuudessaan omasivat kuitenkin riittävän kovuuden ja määrätietoisuuden saattaa tuollainen verinen prosessi loppuun. He olivat myös terästyneet väkivaltaan jo taistellessaan kaduista verissä päin kommunistien kanssa, joten ideologisen vihollisen murhaamiseen kykenevää "pääomaa" oli riittävästi käytössä.
Nettikirjoittelulla voidaan toki myrkyttää ihmisten mieliä, mutta ideologiseen väkivaltaan kykenevää etujoukkoa sillä ei kasvateta tai ylläpidetä. Yksittäiset terroristit eivät pysty vapaata yhteiskuntaa kaatamaan, vaikka voivat sitä vahingoittaa. Tietysti on olemassa riski, että jossain vaiheessa aletaan joihinkin kaarteihin järjestäytymään, mutta toistaiseksi sellaista ei tapahdu.
Islamfoobikot ja antifemisnistinen miesliike ovat kaksi rinnakkain toimivaa aktiivista eliittiryhmää jotka molemmat tarvitsevat oman vihansa oikeuttajaa jollaiseksi määrittelevät "alistetun kansan" ja "syrjäytyneet miehet" joiden kuviteltu viha oikeuttaa nämä konservatiiviset eliittiaktivistit jatkamaan vihan lietsontaa.
"Jos jotkut pyrkivät kansanmurhaan, niin se ovat islamistit. Islam on vihamielinen uskonto, missä kehotetaan tappamaan vääräuskoisia, homoja ja niitä, jotka aikovat luopua Islamista. Sitä myös levitetään vihamielisesti. Niin sanottu monikulttuurisuus on epäonnistunut kaikkialla missä sitä on kokeiltu, minkä monet Euroopan johtajistakin ovat myöntäneet, kuten Merkel ja Sarkozy. Muslimit haluavat alistaa koko Euroopan Islamin ikeen alle, minkä muutamat vihanlietsojamuslimit ovat suoraan sanoneetkin"
Islam väkivaltainen uskonto? Tappamaan vääräuskoisia?
Kyllä, Jihadissa eli sodassa tapetaan en ole koskaan kuullut sodasta jossa annettaisiin halit. Oletko sinä?
Miten muslimit haluavat alistaa Euroopan? Perustele.

Kommentoi 66 kommenttia